Historia, nykypäivä ja tulevaisuus

Menneen, nykyhetken ja tulevan kolminaisuus on kiehtonut minua jo jonkin aikaa. Olen vasta viime aikoina oma-aloitteisesti tutustunut luokittelemattomasti erilaisiin menneisyyden tapahtumiin, tietenkin sen aineiston kautta, joka niistä näihin päiviin asti on välitetty. Hiljalleen olenkin tullut siihen tulokseen, että mitä kauemmaksi olkani yli katsellen näköäni pinnistän, sitä pidemmälle eteen pääni oikaistuani näen.

Oma lukunsahan on tietenkin historiankirjoituksen objektiivisuus. Täytyy olla kriittinen lukiessaan voittajien sanelemaa kuvausta sotien kulusta ja sen jälkeisestä yhteiskuntien jälleenrakentamisesta. Pitäytyessään kuitenkin täysin sinisilmäisestä yksityiskohtien tarkastelusta voi saada melko luotettavan kuvan tapahtumien oikeasta kulusta eli totuudesta. Historia kun tuntee kuitenkin vain pienen määrän täytenä valheena kerrottuja, keksittyjä, tapahtumia. Yleensä virheet ovat vain vääristelyä, vaikkakin myös tuollainen johtaa melko rajusti ihmisiä pitkän ajan kuluessa harhaan.

Tunnetustihan historia toistaa itseään. Syy lienee siinä, kuten joku on jo viisaasti aiemmin sanonutkin, ettei suurin osa ihmisistä lue historiaa lainkaan. Näin he välttyvät oppimasta virheistä, joita he eivät ole tehneet, mutta joita he tulevat toistaneeksi heitä edeltäneiltä ihmisiltä. Toisen maailmansodan aikana Iso-Britannian pääministerinä toiminut Winston Churchill oli myös kiinnostunut historiasta, ja hän tulikin välttäneeksi suuria virheitä sodankäynnissä natsi-Saksaa ja tämän liittolaisia vastaan.

Mitä nykyhetkeen tulee, on kummallista pohtia omaa olemassaoloaan tuntematta juuriaan. Oikeastaan täytyy sen verran korjata edelliseen, että niin kauan kuin identiteettiään rakentaa ottamatta selvää, minkä takia juuri tässä tilanteessa ollaan, se tuntuu ihan luontevalta. Vasta sen jälkeen kun alkaa pohtia, ketä sitä oikein ollaankaan ja miksi, ei enää tulekaan toimeen ilman uteliaisuutta asioita kohtaan, jotka ovat tähän hetkeen johtaneet.

Otan esimerkkinä juurien penkomisesta oman tilanteeni tältä kesältä. Olen kuullut sanottavan, että sukututkimus on tällä hetkellä trendikästä, ja jollei se olisi, lienen tuskin törmänneeni ystävieni kanssa jokakesäisellä kalareissulla keskusteluun, jossa pohdittiin alueemme ihmisten syntyperää. Tuli nimittäin puheeksi myös omien sukujemme juuret, ja tästäkös alkoikin kiehtova verkossa tapahtuva tutkimusretki saatavilla olevan aineiston kautta oman sukuni alkulähteille. Selvitystyö on toistaiseksi ja luultavasti vielä pitkään tästäkin eteenpäin kesken - johtuen sukututkimuksen monisäikeisyydestä ja puutteellisesta informaatiosta - mutta sain kuitenkin jo jotain ajattelemisen aihetta. Moni asia sai aivan uudenlaisen tarkastelukulman ja siinä missä osa aiemmin askarruttaneista kryptisistä kysymyksistä ratkesi tai selvisi ainakin hiukan, tuli tilalle vähintäänkin yhtä monta uutta kysymystä.

Jos taas siirretään huomio tulevaisuuteen, on edessä taas valtavan laaja näkymä mahdollisuuksia. Aiemmasta opittuna historialliset tosiseikat, eli arkisemmin faktat, rajoittavat ilman muuta vaihtoehtojen määrää, joista valitsemme itsellemme parhaimman lähteä toteuttamaan, mutta vanhan intialaisen sananlaskun mukaan "kun yksi ovi sulkeutuu, tuhat aukeaa". Vaikka ihmisyksilölle ominaista on toistaa historian tavoin itseään, eli kerrata valintojaan (urautua), ei kannata kuitenkaan luopua toivosta, jos ja kun elämässä kuitenkin aina voi tavoitella parempaa. Taipumuksestamme valita tuttu ja turvallinen polku, joka kerta kerralta syvenee askeltemme alla, huolimatta tulevaisuudella on tarjota aivan yhtä monta mahdollisuutta, kuin mihin me olemme valmiita tarttumaan.

Kaaosteorian osana esiintyvä teoria perhosvaikutuksesta, jonka mukaan siis yksi perhosen siivenisku voi aiheuttaa hirmumyrskyn toisella puolella maapalloa, valaisee mielestäni jo paljon siitä, miten vaikea tulevaisuutta on ennustaa. Kuvittelepa vaikka arkipäiväinen tilanne, jossa olet; aikeenasi on tehdä jotain tietyllä välttämättä tarkemmin rajaamattomalla aikataululla. Eteesi tulee jokin viivästys, jonka vuoksi myös omat suunnitelmasi muuttuvat, ja mikäli päivän suunnitelmaasi kuuluu (niinkuin todennäköisesti tapahtuu) sinun lisäksesi myös joku muu ihminen, myös hänen suunnitelmansa muuttuu. Näin ollen se yksi mitätön viivästys, jonka ei tarvitse olla kummempaa kuin lasin putoaminen lattialle, jonka vuoksi myöhästys esimerkiksi bussista, kertautuu yhtä useasti kuin suunnitelman vaikutusalueella on loppuun asti ihmisiä.

Povaamisen ja profetoimisen vaikeuden vuoksi herääkin kysymys, mitä tekevät ennustajat? Onhan olemassa tulevaisuusanalyytikoita, jotka tiettyjen todennäköisyyksiensä ja omaperäisten visioidensa kautta kuvailevat tulevaa, mutta on heillä myös apunaan historia ja siitä opitut tai oppimatta jääneet asiat. Jos katsoo nykypäivän talouden kehitystä, voi hakea vastaavuutta 1920-luvun hyperinflaation alkuhetkistä tai vaikkapa 1970-luvun öljykriisistä. Siltikään tehtävä ennustaa edes huomisen yli ei ole helppo. Jos palaa taas ennustajiin ja selvännäkijöihin, heistä voi olla montaa mieltä. Heillä ei ole edes historiaa eli ennustuksen kohteena olevan henkilön taustatietoja useinkaan selvillä nimeksikään asti. Silti heidän uskotaan ja joskus myös todetaan osuneen oikeaan. Jälleen kerran lähdettä muistamatta tuon pohtimisen aiheeksi kyseisen ilmiön eteen mahdollisuuden nähdä tulevaisuuden haarautuvan. Onhan totta, että kun huomisella on tietyt vaihtoehdot kulkea omia polkujaan, rajaa myös menneisyys niistä osan pois. Samoin taipumukset toistaa asioita, rutiinit ja ihmisen käyttäymisen analysoinnin perusteella havaitut lainalaisuudet.

Oli yliluonnollisuuden olemassaolosta mitä mieltä tahansa, voi mielestäni "tähtien kanssa kosketuksissa oleva" ennustajaeukkokin osua oikeaan, kunhan vain osaa arvata riittävän hyvin. Täytyy tutustua asioihin ja sitä kautta lisätä tietomääräänsä, niin johan on helpompaa myös profetoida. Luin jonkun tiedeuskovaisen kirjoittaneen empiirisen tietopohjansa uumenista jotakuinkin seuraavaa: "Ei yliluonnollista ole olemassakaan, sen piiriinhän kuuluvat vain asiat, joita ei kyetä tieteellisesti todistamaan. Eikä tietääkseni mitään yliluonnolliseksi väitettyä ole tähän päivään mennessä tieteellisesti todistettu." Eipä tainnut kyseinen henkilö ymmärtää, kuinka vähän me ihmiset todellisuudessa asioista ja kokonaisuuksista yleensä hahmotetaankaan. Jos ja kun tietomäärämme tästä kasvaa suuremmaksi, myös arvailuita ja uskomuksia pystytään todistamaan myös järjen piiriin sopiviksi.

Se näiden kolmen ajan ulottuvuuden suhteesta toisiinsa tällä kertaa. Pieni pintaraapaisu, ja syventyminen voi jatkua. Hauskaa on joka tapauksessa se, että elää emme voi kuin nykyhetkessä. Sitä voi orientoida menneisyytemme, kuten se todennäköisesti tekee (mikä on jo riittävä peruste ottaa siitä selvää), mutta siihen voi vaikuttaa myös - ei tulevaisuus, vaan - tulevaisuudensuunnitelmat. Huomenna eli tulevaisuudessa tämäkin hetki on mennyttä. Ja sen tiedostaen tuonkin kirjoitin, eli ohjauduin suunnitelmistani kirjoittaa sen.

Eikös vain asioista saakin monimutkaisia, jos niin haluaa?